www.altaalla.net

Altaalla.net ylläpitää SoMen fixuimpia uima-allasryhmiä. Pihalla Kuin Uima-allas on ryhmä aloittelijasta eksperttiin. Autamme Sinua kaikissa uima-altaaseen liittyvissä kysymyksissä.

Perhe kasvaa — allas ei. Jossakin vaiheessa allas vaatii päivittämistä. Projektina Uima-allas on rohkeille rakentajille ja varsinkin heille, jotka kaipaavat rohkaisua projektiin ryhtymisessä.

Pihalla Kuin Uima-allas

Pihalla Kuin Uima-allas syntyi elokuussa 2018 tilanteessa, ettei Facebookissa ollut ainuttakaan suomenkielistä uima-altaita käsittelevää ryhmää. Kysymyksiä uimaveden käsittelystä alkoi kaikua kaikkialla. Tieto oli kuitenkin hautautunut erinäisiin remotti- ja pihanrakennusryhmiin. Netin keskustelupalstatkin olivat näivettymässä.

Eipä siinä sitten muu auttanut kuin pistää ryhmä pystyyn. Pikkuhiljaa väkeä alkoi kasaantumaan. Ensimmäinen vuosi kerrytti 400 jäsentä. Seuraavana jo pari tuhatta. Toisena koronakeväänä oli toukokuussa 6000 jäsentä ja syyskuussa määrä oli tuplaantunut. Liikkumisen väheneminen oli saanut ihmiset satsaamaan pihalla viihtymiseen.
Ryhmän yhteistyökumppaneilta on jäsenille suunnattuja tarjouksia, kannatta seurata ilmoituksia ryhmässä.

Tällä hetkellä jäseniä on noin 19 100.

Projektina Uima-allas

Projektina Uima-allas on yksityinen ryhmä. Tarjoamme luottamuksellisen ympäristön pohtia ratkaisuja omassa uima-allasprojektissa. Täällä voit jakaa myös vähemmän kuvaukselliset vaiheet. Vinkkejä hyviksi koetuista ratkaisuista ja tietysti varotuksia miten ei kannata toimia.

Blogi

Winter is coming

Talven saapuessa uima-altaan huolellinen valmistelu on tärkeää, jotta se säilyy hyvässä kunnossa ja vaurioitumatta kylmien kuukausien aikana. Tässä ovat ChatGPT: antamat ohjeet uima-altaan talvivalmisteluihin: 1. Puhdista uima-allas perusteellisesti 2. Testaa ja tasapainota veden kemia Ei välttämätön, mutta auttaa säilyttämään veden levättömänä pitkän lämpimän syksyn aikana  3. Laske veden pinta 4. Tyhjennä ja suojaa allasvarusteet 5. …

Kontaktihäiriö

Yhteistyöehdotus Pool4Youn taholta paljasti puutteita sivuston asetuksissa. Yhteydenottolomake ei osannut lähettää viestejä puuttuvan lisäosan vuoksi. Sivuston luontivaihessa kyseistä palikkaa ei tarvittu, mutta ilmeisesti jokin päivitys toi tämän tarpeen. Vian korjaaminen toi mukanaan ketsuppipulloilmiön. Olin hukkumassa roskapostiin. Tähänkin löytyi ratkaisu visasta ja vanhasta sanonnasta jota muunnetaan teemaan sopivaksi. .

Identiteettikriisi, taas?

Yhäkö pihalla? Toistuvasti tulee mieleen ajatus ryhmän nimen vaihtamisesta. Mitä ajatuksia nimi herättää sinussa? Rajaako nimi sisäaltaat pois? Onko allas vai omistaja pihalla? Miten ryhmän nimi sopii suuhun, kun pitäisi kertoa kavereille? Oikeastaan olen tämän nimiasian kanssa kipuillut koko ryhmän olemassaolon ajan. Kyllähän nimi herättää mielikuvia ja ehkä jopa jää heti mieleen. Mutta puhekieleen ”pihalla …

Ota yhteyttä

    Tämä lomake käyttää Akismetiä roskapostin vähentämiseen. Lue, miten tietojasi käsitellään.